Mennyt ja nykyinen kohtaavat aikayksikössä nimeltä katrilli. Työryhmä kuvittelee historiallisen dokumentin uusiksi – tästä hetkestä ja olosuhteesta käsin.
VäkeväKollektiivin ja Routa Companyn yhteistuotanto piirittää perinteen olomuotoja tanssin, musiikin ja videotaiteen voimin. Teos on osa kansanmuusikko Emilia Lajusen taiteellista jatkotutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan.
Esitykset Generaattorilla
Generaattorilla 21.4. klo 19 ja 22.4. klo 15
Musiikkitalolla Helsingissä 12.4. klo 19
Ensi-ilta oli 10.3.2018 klo 19.
Tanssi: Hilppa Herd, Emilia Lajunen, Outi Markkula, Saara Mikkola-Ylitolva, Kalle Pulkkinen, Jukka Tarvainen, Katriina Tavi
Video: Juhani Haukka
Äänisuunnittelu: Mitja Nylund
Musiikki: Emilia Lajunen
”Ryhmä onnistuu vangitsemaan menestyksekkäästi hippusia tanssin luonteikkaasta aitoudesta. Siihen kuuluvat esimerkiksi henkäisyjen ja sipsutusten väistämätön, peittelemätön äänimaailma.
Lavalla nähtävät seitsemän esiintyjää eivät tanssi aina ryhdikkään symmetrisesti, mutta ratkaisu tuntuu yksinomaan luontevalta. Liekö sitä joka pitäjällä jokaiselle paria ollutkaan. Osallistuminen, sykähdyttävä tunne ja ilonpito ovat aikoinaan olleet tärkeämpiä, kuin se, miltä tanssi esityksellisesti näyttää.
Teoksen tunnelma vaihtelee satumaisesta vimmaiseen. Yksi sen ehdottomista kulmakivistä on Emilia Lajusen sielukas ja puhutteleva perinnemusiikki, joka hyökyy luihin ja ytimiin, jopa tavoittelee transsia. Avainviulun lumoavaa sointia suorastaan unohtuu kuuntelemaan.”
-Aino Isojärvi, Kainuun Sanomat 14.3.2018