Halaisitko minua on Kira Riikosen koreografoima tanssiteatteriesitys pienestä yksinäisestä kaktuksesta, jonka on vaikea löytää itselleen oikeaa ystävää. Lapsille suunnattu teos nostaa esille suvaitsevaisuuden, identiteetin ja ystävyyden kysymyksillä. Kaktus pohtii kysymyksiä ”Millainen olen? Kenen kanssa minun on hyvä olla? Miten toimin, jos joku on epäystävällinen?”
Ensi-ilta Generaattorilla 12.11.2016 klo 15.
Teoksen innoittajana on Simone Ciraolon satukirja Hug me. Esitys on tehty päiväkotien 3–6 -vuotiaille sekä alakoulun 1. ja 2. luokkien oppilaille. Tanssiteatterin keinoin toteutettu tarina kertoo, kuinka yksinäinen kaktus kohtaa ystävää etsiessään eri näköisiä, eri värisiä, eri kokoisia kasveja ja eläimiä, kunnes löytää ystäväkseen kissan. Esityksen kesto on noin 30 minuuttia ja sen yhteydessä on aikaa keskustella teoksesta, nähdystä ja koetusta.
Yksinäinen Kaktus on kukkakaupassa joutunut eroon perheestään ja kaipaa kosketusta toisiin. Se tapaa ihanan perhosen, inisevän itikan, pörisevän pörriäisen, vilpittömät vesiheinät, puolisokeat päästäiset, kovan koppakuoriaisen, aromirikkaan metsäluteen ja ylpeän yksinäisen. Kaktuksen piikit pelottavat ja satuttavat näitä kaikkia, joita kaktus yrittää lähestyä. Kukaan sen kohtaamista olennoista ei näe sen hyviä puolia. Kaktus suree yksinjäämistään, kunnes kohtaa kissan. Kissalla on terävät hampaat ja kynnet, se on ollut villi ja yksinäinen. Sitä säälittää kaktuksen suru ja se päättää lohduttaa kaktusta kehräämällä sitä vasten ja huomaakin pitävänsä kaktuksen piikkien rapsutuksesta. Ystävyys syntyy kun nämä kaksi erilaista ja yksinäistä kohtaavat toisensa.
Esityksen pyrkimys on herättää kiinnostus sisäisen herkkyyden kuuntelulle ja näkemiselle, joka voi jäädä kovan ulkokuoren alle piiloon. Samalla kun kahden välille muodostuu ymmärrys ja ystävyys, jakautuvat surut ja kaksinkertaistuvat ilot. Ystävyys syntyy vapaaehtoisesti. Aina on mahdollisuus valita ja vaikuttaa, silloinkin kun asiat eivät mene toiveidemme mukaisesti. Voi ymmärtää myös niitä, jotka eivät ole parhaita ystäviä.
Esitys tapahtuu sormivirkkauksella tehdyssä teltassa. Teltta luo esityksen maailmasta ihanan ja jännittävän ja sitä voi tutkia myös esityksen jälkeen. Lopullinen esitys voidaan esittää lähes kaikenlaisissa tiloissa, kuten päiväkotien, lastensairaaloiden ja muiden hoitolaitosten käytävillä tai pienissä huoneissa, kuin myös koulujen juhlasaleissa. Pystytys on nopea ja ryhmä tuo mukanaan kaiken tarvittavan.
Esityksen lisäksi on myös mahdollista tilata työpaja. Työpajassa (kesto 45 min) tutkitaan liikkein, ilmein ja puheen keinoin kaktuksen ja hahmojen kohtaamisissa nähtyjä tunteita ja vuorovaikutusta. Työpajat toteutetaan mahdollisuuksien mukaan teltassa.