Routa Company etsii yhtä tanssijaa Jouni Järvenpään uuteen tanssiteokseen ja omaehdotteiseen työhön Routa Companyssa, Kajaanissa. Määräaikaisen työsuhteen kesto on 30.8. – 12.12.2021. Työ on täysipäiväistä ja palkka on 2420 € / kk. Työ sisältää lisäksi joitain Routa Companyn toimintaan liittyviä muita tehtäviä. Routa Company tarjoaa mahdollisuuden majoittua työsuhteen ajan Roudan residenssiasunnossa Kajaanin keskustassa.
Toteutettava tanssiteos käsittelee näkymistä ja tietoisuutta, ja on suunnattu aikuisille ja aikuisenmielisille. Esitys harjoitellaan elo-lokakuun aikana ja se saa ensi-iltansa lokakuun lopulla. Teosta esitetään työsuhteen loppuun saakka niin Kajaanissa Generaattorilla, kuin kiertävänä esityksenä. Teoksen muu taiteellinen työryhmä koostuu haettavan tanssijan lisäksi toisesta esiintyjästä, koreografista, lavastaja-keskustelijasta ja säveltäjästä.
Teosharjoitukset, esitykset ja muu Routa Companyn toimintaan liittyvä työ vievät noin 3/4 tanssijoiden työajasta. Minimissään 1/4 työajasta on tanssijan omaa työtä, Routa Companyn omaehdotteisen palkkausmallin mukaisesti.
Omaehdotteisenn työn sisältö rakentuu tanssijan omista kiinnostuksen kohteista ja ideoista. Tämän työn osuuden tarkoitus on antaa tanssijalle mahdollisuus kehittää omaa taiteilijuuttaan ja taideajatteluaan palkatussa työsuhteessa. Työn sisältö suunnitellaan yhdessä Routa Companyn taiteellisen johtajan ja tuottajan kanssa. Tanssijan ehdotus ja hänen taiteelliset tarpeensa toimivat omaehdotteisen työn osuuden muodostamisen tärkeimpänä perusteena. Omaehdotteisen työn pääasiallinen suorituspaikka on Kajaani.
Esikarsinta suoritetaan hakemuksen perusteella ja lopullinen valinta tehdään koetanssin jälkeen. Koetanssi järjestetään Generaattorilla Kajaanissa pe 21.5.2021 klo 9-16.
Huom! Jos olet työtön työnhakija, TE-toimisto voi korvata työnhakuusi liittyviä matka- ja yöpymiskustannuksia. Lue lisää TE-toimiston sivuilta.
Lähetä hakemuksesi PDF -muodossa osoitteeseen jouni[ät]routacompany.fi, aiheella “työhakemus [oma nimesi]”. Hakemus saa olla max. yhden sivun mittainen. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään 14.3.2021.
Hakemuksen tulee sisältää:
1) nimi ja yhteystiedot
2) yksi linkki 2-5 min. mittaiseen videoklippiin, jossa näkyy tanssiasi. Aiheena on joko
a) tanssin kautta näkyminen TAI
b) tanssin takana piilossa pysyminen.
3) kerro lyhyesti, kuinka haluat toteuttaa työn vapaata, omaehdotteista osaa Kajaanissa
Hakemuksen lisäksi liitä mukaan CV:si.
Job announcement
Routa Company is looking for a dancer, to rehearse and perform in Jouni Järvenpää’s upcoming choreography, and to work more freely in an artistic practise of their own choosing. The work takes place in Kajaani, Finland. In addition to the above-mentioned, the work also includes some everyday tasks of Routa Company. The employment is temporary, from August the 30th to December the 12th 2021. The work is full-time and the salary is 2420 € / month. As a work-related benefit, Routa Company offers the dancer a possibility to reside in Routa Company’s residence appartment in the center of Kajaani.
The new choreography deals with visibility and consciousness. It will be rehearsed in August to October 2021, and the premiere will take place in the end of October. The piece will be performed until the end of the employment, both in Kajaani and as a touring performance. The artistic working group consists of the dancer, another performer, choreographer, set designer and a composer.
The rehearsals, performances and the other work relating to Routa Company’s activity will take about 75% of the dancer’s time. At minimum, 25 % of the working time consists of dancer’s own work, according to Routa Company’s new hiring model.
The content of the dancer’s own work is built upon their own ideas and areas of interest. This part of the work aims for the possibility of the dancer to develop their own artistic identity in an employment relationship. The own work, its final content and details, are designed together with Routa Company’s artistic director and producer. The dancer’s proposal and their artistic needs are the primary basis in the forming of the content. The dancer’s own work will mainly take place in Kajaani.
The preliminary choices for the audition will be made on basis of applications, and the final choice after the audition. The audition takes place in Generaattori, Kajaani, at Friday May the 5th, 9 am to 4 pm.
If you are an unemployed jobseeker, TE Office might recompensate some of the travel and accommodation expenses concerning the audition. Read more from TE Office website.
Please send us your application by March 14th 2021, to jouni[at]routacompany.fi, on a title “työhakemus [your name]. The application must be max. one page, and in PDF -format.
The application must include:
1) name and your contact information
2) one link to a video clip (2 to 5 minutes in length), where your dance can be seen. The theme of the dance is either
a) making yourself visible through dance OR
b) hiding behind the dance
3) a short description of your idea for the content of your own part of the work
Please also include your Curriculum Vitae.
Tiedustelut / For more information, please contact:
Jouni Järvenpää, taiteellinen johtaja ja koreografi / artistic director and choreograph
jouni[at]routacompany.fi
0456754890
Miia Kauppinen, tuottaja / producer
miia[at]routacompany.fi