Esitystä on valmistettu residenssissä O Espaco do Tempo (Montemor – o – Novo), Helsingissä, ja helmikuussa 2019 Kajaanissa.
Ensi-ilta on ke 20.2. klo 19 Generaattorilla.
Muut esitykset: pe 22.2. klo 19, la 23.2. klo 19 ja su 24.2. klo 15.
Työryhmä koostuu vaikuttavasta kattauksesta kotimaisia esittävän nykytaiteen huippuammattilaisia: teoksen koreografi Sari Palmgrenin lisäksi näyttämöllä nähdään kokeneet ja taitavat esiintyjät Katri Soini, Kaisa niemi, Pekka Louhio ja Jukka Peltola. Musiikista ja äänisuunnittelusta vastaa Kimmo Pohjonen ja Tuomas Norvio, valosuunnittelusta Pietu Pietiäinen ja pukusuunnittelusta Karoliina Koiso-Kanttila.
Esitys on kukkuroillaan taidokasta ja hienovaraista esiintyjäntyötä sekä kekseliästä visuaalisuutta. Se käsittelee mm. alistamista ja ihmisen eläimellistä puolta. Se on esitys villeydestä ja kesyttämisestä. Ihminen toivoo samaan aikaan voivansa villiintyä ja kesyttää ympärillään olevat.
Ihmisen suhde toisiin ihmisiin, sekä eläimiin, on kompleksinen kokonaisuus.
Ihminen selittää toisia omasta kapeasta näkökulmastaan, taidoistaan ja ymmärryksestään käsin. Ihmisen halu kahtiajakoon, “meihin ja toisiin”, on reviiritietoisen eläimen toimintaa.
Lame Tamer tuo näyttämölle rinnakkain klassiset dualismiparit sekä luonnon kokonaisuutena, jossa kaikella on paikkansa. Miten suhtaudumme muihin ruumiisiin: syötävinä, katsottavina ja käytettävinä? Voivatko toiset olla arvokkaita itsenään, eivätkä vain välineitä muihin päämääriin? Voiko ihminen olla kumppani hallitsemisen sijaan?
Sari Palmgren on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Hän on toiminut laajasti tanssitaiteen eri alueilla freelance tanssijana, koreografina ja tanssinopettajana. Palmgrenin työt ovat käsitelleet muun muassa kuoleman käsitettä, ympäristön tilaa, ihmisen eläimellisyyttä ja kestävää kehitystä. Palmgrenin viimeisimpiä töitä on Aidatut unelmat (Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsingin juhlaviikot, Kanneltalo 2017 & 2018), Licking things ( Zodiak – Uuden tanssin keskus 2016).
Palmgrenin työt syntyvät dokumentaatiosta, yhteiskunnan rakenteista, ympäristön tilasta, musiikista, energiasta ja dynaamisesta liikkeestä. Palmgren on ollut mukana erilaisissa poikkitaiteellisissa- ja tieteellisissä projekteissa, muun muassa British Councilin ilmastolähettiläänä Challenge Europe projektissa.
Lippuvaraukset: 044 055 6977 / piia@routacompany.fi