Routa Company on vuonna 2002 perustettu kainuulainen nykytanssin tuotantokeskus, jonka tehtävä on tuottaa, kehittää ja mahdollistaa monimuotoista ja persoonallista tanssitaidetta. Routa on osa Pohjoisen tanssin aluekeskusta ja Kajaanin vireää kulttuurikenttää.
Keskeisiä toimintojamme ovat tanssitaiteen tuottaminen, esitys-, kiertue- ja vierailutoiminta, yleisötyö, sidosryhmä- ja verkostotoiminta, sekä yhteisötanssi ja tanssin soveltavat menetelmät.
Esitysohjelmistomme koostuu omista tuotannoista ja vierailuesityksistä. Yleisötyöpajat tarjoavat taidetanssin harrastusmahdollisuuden lapsille, aikuisille ja senioreille.
Tanssin ammattilaisille suunnattuun residenssiimme on jatkuva haku. Palkkaamme tanssijoita määräaikaisiin täysiaikaisiin työsuhteisiin hyödyntäen omaehdotteisen työn malliamme.
Routa Company toimii Kajaanin ydinkeskustassa Seminaarin Taidekampuksella.
”Roudan ydinajatuksena sen perustamisesta (2002) lähtien on ollut toimia taiteilijalähtöisenä, avoimena ja vapaana taideyhteisönä, joka luottaa toimijoihinsa, oli visiot sitten kuinka vikuripäisiä tahansa. Taiteellinen linjaus on ollut vaeltavaa ja vapaata.”
-Kirsi Törmi, Roudan 1. taiteellinen johtaja 2002-2012. Teoksessa Kohti reunoja.
Routa Companyn toimintaa tukevat Taiteen edistämiskeskus, Koneen Säätiö ja Kajaanin kaupunki.