Se minkä tuntee, tulee lähemmäksi kuin se minkä näkee.
Jos pään sisällä asuu pikkuihminen, joka ohjailee tietoisuuttamme, voimmeko päästä sitä pakoon? Millaisten naamioiden taakse piiloudumme? Mitä haluamme itsestämme peittää, mitä näyttää? Voinko kadota muilta ja pysyä silti itsenäni?
Homunculus, rakkaamme -esityksen ytimessä on vanhentunut ja silti sietämättömän myyvä ajatus siitä, että päämme sisällä asuu Homunculus, pienempi versio itsestämme. Näyttämö on Homunculuksen koti, ja katsomme esitystä kuin tositelevisiota.
Tositelevisio itsessään ei tarjoa yleisölle pääsyä todellisuuteen, mutta se pyrkii esittämään sitä. Voisiko näyttämöllä olla kuka tahansa meistä? Olenko se minä?
Kuka minä olen? Minuuteen voi liittyä nostalginen kuva menneisyyden itsestä, ikään kuin meidät olisi rakennettu menneisyydestämme ja muistoistamme. Olenko yhtä kuin menneet tekoni ja tunteeni? Voinko päättää, mistä minut on tehty? Pystynkö katsomaan itseäni samalla lempeydellä kuin katson Homunculusta?
Myötäelämisen taito, empatia, on entistä korostuneempi taito ajassa, jossa yhä useampi asettaa itsensä julkisen katseen alle. Sanan empatia lähtökohtana pidetään sanaa einfühlung, jota on käytetty kuvaamaan taideteoksen ja katsojan välistä suhdetta. Tosi-tv herättää meissä myös myötähäpeää, joka lähentelee vahingoniloa. Mitä minä tekisin? Pystynkö ymmärtämään ratkaisuja, joita en tekisi itse?
Homunculus on latinaa, ja sen suora suomennos on ”pikkuihminen”
Homunculus on toimimattomaksi todettu teoria ihmisen tietoisuudesta. Teorian mukaan ajatellaan, että ihmisen pään sisällä olisi toinen ihminen, homunculus, joka ohjaa päätöksentekoa. Ajatus kaatui omaan mahdottomuuteensa; jotta homunculus voisi hoitaa tehtävänsä, on sillekin oletettava tietoisuus. Tämänkin tietoisuuden selittämiseen tarvitaan siis homunculus, ja niin edespäin. Homunculus -teoriaa voi ajatella maatuskanukkena: selityksen sisältä paljastuu uusi selitettävä.
Salatieteissä homunculus on keinotekoinen pikkuihminen, jonka voi valmistaa vaikkapa alruunan juuresta.
Homunculus, rakkaamme ensi-ilta 28.10.2021 Generaattorilla
Koreografi: Jouni Järvenpää
Tanssija: Sofia Simola
Lavastaja-keskustelija: Tobias Effe
Äänisuunnittelija-säveltäjä: Antti-Juhani Manninen
Puvustus: työryhmä ja Minna Peltonen
Julisteen alkuperäistaideteos: Timo O. Nenonen
Graafinen suunnittelu: Petra Karvonen
Valokuvat: Minna Hyvönen
Tuotanto: Routa Company
Esitykset:
to 28.10. ensi-ilta 19
la 30.10. klo 19
to 4.11. klo 19
pe 5.11. klo 19
to 11.11. klo 19
to 18.11. klo 19
su 21.11. klo 15
to 25.11. klo 19
su 28.11. klo 15
ke 1.12. klo 19
Liput ennakkoon 20€ / 10€, ovelta 22€ / 12€ (hinnat sisältävät palvelumaksun)
Ennakkomyynti Kajaani Info ja lippu.fi