Kiertoliike 2020 herättelee toimimaan ilmastokriisin ratkaisemiseksi
Tanssin alan vuosittainen ammattilaisfoorumi Kiertoliike järjestetään 2.-4.10.2020 Kajaanissa. Tällä kertaa on tarkoitus ryhtyä sanoista tekoihin: tapahtuman teemana on aktivismi ilmastokriisin aikana ja tanssin ammattilaisen keinot kestävään huomiseen. Inspiroimassa ja toimintaan kannustamassa tietokirjailija, toimittaja ja aktivisti Suvi Auvinen sekä Ilmastokirkko- ja Mustarinda-kollektiivit. Ilmoittautuminen on nyt avattu!
“Ilmastonmuutoksen pysäyttämisellä on jo kiire. Ei ole vuosikymmeniä aikaa tehdä asioita, nyt puhutaan vuosista tai kuukausista. Ilmastokriisistä tuleekin huolestua, mutta oleellista on kanavoida tuo huoli toiminnaksi.” Suvi Auvinen sanoo.
Auvinen avaa Kiertoliikkeen perjantaina 2.10. tanssitaiteilija Laura Koistisen tanssillisen virittäytymisen jälkeen. Valtakunnan päivystävänä anarkistina tunnetun Auvisen tarkoituksena on puhua kuin aktivisti aktivistille: “Haluan haastaa perinteistä kuvaa aktivismista. Aktivismi ei tapahdu vain mielenosoituksissa tai banderollityöpajoissa. Jokainen voi pohtia, mitkä ovat minun lahjani, ja miten voin käyttää niitä kaikkein tehokkaimmin.”
Lauantaina 3.10. jaetaan käytännön esimerkkejä kestävästä toiminnasta. Päivän avaavat Mustarinda-aktiivit Pauliina Leikas ja Tiina Arjukka Hirvonen. Hyrynsalmella vaikuttava kollektiivi yhdistää toiminnassaan tieteen ja kokeellisen taiteellisen toiminnan. He ovat esimerkiksi tänä vuonna olleet järjestämässä alueen metsien suojeluun linkittyvää ja niille äänen antavaa, monitaiteista Puuoopperaa.
Keinot kehiin -foorumissa johtaja Paula Tuovinen (Taike), toiminnanjohtaja Ari Tenhula (Zodiak) sekä tanssitaiteilijat Auri Ahola ja Jukka Ristolainen kertovat, miten he ovat ratkaisseet kestävyyden ja vastuullisuuden kysymyksiä omassa työssään.
Tapahtuman päätöspäivänä sunnuntaina 4.10. siirrytään puheista käytäntöön. Ilmastokirkko-kollektiivin, näyttelijä ja esitystaiteilija Laura Halosen johdolla vetämässä työpajassa kysytään, voiko tanssilla muuttaa maailmaa.
Mitä on vielä tehtävissä?
Routa Companyn taiteellisen johtajan Saku Koistisen mukaan Kiertoliikkeen tavoitteena on tarjota vastauksia ja kannustaa toimimaan tässä ja nyt. “Tässä ajassa on oikeastaan vaikea puhua mistään puhumatta samalla ilmastonmuutoksesta.”
Koistisen mukaan luvassa on ainutlaatuinen ja intiimi tapahtuma. Inspiroivan päiväohjelman ohella myös iltaisin on luvassa aktiviteetteja. Ensimmäisen päivän iltana saadaan nauttia Festariklubi Katkolla tanssiteatteri Rimpparemmin Brel-lauluillasta. Lauantaina Festariklubi Darella viihdyttävät puolestaan DJ Vastarannankiiski ja puhekaraoke – vihdoin pääset esittämään suosikkipuheesi!
“Itse kansainvälistä työtä tekevänä taiteilijana kipuilen paljon, miten voin toimia kestävästi taiteilijana tässä ajassa ja onko toimintani ylipäätään oikeutettua. Varsinkin paikallisena toimintana tanssilla on toisaalta kyky antaa ihmisille merkitystä elämään, ilman että heidän tarvitsee kuluttaa tai ostaa mitään”, Koistinen miettii.
Suvi Auvinen uskoo puolestaan, että taiteen kyky vaikuttaa ihmisten kokemuksiin ja tunteisiin, on merkittävä ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. “Taiteen avulla voidaan paitsi herätellä ihmisiä tilanteen vakavuudesta, myös välittää toivoa. Mitä on vielä tehtävissä?”
Kiertoliike 2020 -tapahtuman ilmoittautuminen on nyt avattu!
Tutustu ohjelmaan https://kiertoliike.tanssintalo.fi/ ja ilmoittaudu tästä mukaan.
Kiertoliike-tapahtuman järjestävät yhdessä Tanssin talo ja tanssin aluekeskusverkosto. Vuonna 2020 päävastuullisena järjestäjänä toimii Routa Company / Pohjoisen tanssin aluekeskus.
Vuoden 2020 Kiertoliikkeen sisältötyöryhmään kuuluvat: Saku Koistinen (Routa Company), Piia Julkunen (Routa Company), Annika Silander (Pohjanmaan tanssin aluekeskus) ja Mirva Tamppinen (Tanssin Talo).
Lisätietoa:
Routa Company
tuottaja Miia Kauppinen, miia@routacompany.fi, 044 0556977