Koreografi Mari Rosendahlin tanssiteos Klaffi sukeltaa mustavalkoisen ranskalaiselokuvan tyylikkääseen eleganssiin ja 50–60-luvun menevään svengiin. Pilke silmäkulmassa esitys yhdistää oivallisesti elokuvan ja nykytanssin estetiikkaa tutkien elokuvakerronnan aineettomuuden ja tanssin lihallisuuden rajapintoja.
Erityisesti koreografia on innoittanut Jean-Luc Godardin elokuva Viimeiseen hengenvetoon vuodelta 1960.
Klaffissa tanssivat Tanssiteatteri MD:n tanssija-koreografit Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen, Sulevi Sihvola ja Anu Castrén. Herkullisen dramaattisen musiikin teokselle on säveltänyt Jussi-Pekka Nuto, jonka musiikkia on kuultu myös Rosendahlin tanssiteoksissa Rafael ja 400 askelta. Videosuunnittelun teokselle on tehnyt Petri Ruikka.
TRAILERI https://vimeo.com/72719040
Vain yksi esitys Generaattorilla 28.9.2013 klo 19.
Liput 12/8 e.
Kesto 50 minuuttia
Tuotanto Tanssiteatteri MD
Ensi-ilta oli Hälä-näyttämöllä Tampereella 30.11.2012.