Ohi – tanssiteos on kertomus yksinäisyydestä, kaipuusta toisen luo ja kaiken vaikeudenkin keskellä siitä, kuinka minkään ei tarvitse olla mahdotonta. Ohi on kahden ihmisen tanssia samassa tilassa, jossa he jakavat ajan ja paikan sekä halun kohdata. Miten kaksi itsenäistä mieltä kohtaavat saman ympäristön äärellä? Minkälaisia sävyjä ja muotoja tilan jakaminen ja kohtaaminen voi saada?
Yksi teoksen teemoista on erilaisten merkitysten tarkasteleminen käsitteelle ”ohi”: mistä koemme tavallisesti jäävämme paitsi ja mistä tuo tunne syntyy? Miltä tuntuu katsoa sivusta? Tai: aina ei osu siihen, mihin haluaa. Teos tutkii ihmisen olemisen sekä ajattelemisen herkkyyttä ja väkevyyttä, pienuutta ja suuruutta maailmassa.
Työryhmä aloitti teoksen parissa työskentelemisen syksyllä 2008 ranskalaisessa residenssissä. Tuloksena syntyi 30 minuutin mittainen ensimmäinen luonnos, joka esitettiin periodin lopuksi work in progress-esityksenä. Teoksen toinen periodi oli tammi-helmikuussa 2009, kun lyhyt versio työstettiin ja esitettiin Kajaanin Uudet tanssit -tapahtumassa. Ohi pääsi kilpailussa palkituiden teosten joukkoon.
Teoksen kesto: noin 30 min.
Ensi-ilta maaliskuussa 2010 Kajaanissa.