
Ihona (demo) 29.3. klo 18 Generaattorilla

Nykytanssia Kajaanissa

Kuopiolaisen tanssiteatteri Minimin tuottama Hybrid Momentum nähdään Roudan vieraana Generaattorilla 17.4.2019 klo 19.
Hybrid Momentum on kahden aikuistumista välttelevän tanssijan liikkeellinen pelikenttä, jossa näyttämö on nykytanssin abstraktilla runollisuudella sekä katutanssin raa’alla fyysisyydellä puhutteleva hybridi. Antti Lahden ja Mikko Makkosen yhteistyössä syntynyt tanssiteos kumpuaa liikkeen työstämisen ilosta ja omien sekä yhteisten rajojen venyttämisestä. Kasperi Laineen äänisuunnittelu sekä Joonas Tikkasen visualisointi yhdessä teoksen liikemaailman kanssa luovat kiehtovan ja assosiatiivisen kokonaisuuden, jossa liike elää muutosten virrassa.

Kuva: Petra Tiihonen
Koreografia ja tanssi: Antti Lahti & Mikko Makkonen
Äänisuunnittelu: Kasperi Laine
Valo- ja videosuunnittelu: Joonas Tikkanen
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi
Kesto n. 40 min.
Routa Company joutuu lopettamaan residenssitoiminnan loppuvuodeksi/toistaiseksi.
Taustalla on tukien uudelleenjärjestely, jossa entiset aluekeskustuet siirtyivät Taiken jaettaviksi toiminta-avustuksina. Tässä muutoksessa Routa Company jäi häviäjän asemaan – Taiteen edistämiskeskus – Taike päätöksellä vuosittainen tukisummamme putosi n. 7000 €. Lisärahaa toiminta-avustuksiin oli tänä vuonna miljoona euroa.
Koska budjettimme ylivoimaisesti suurin kuluerä on palkat, ei luontevia säästökohteita löydy helposti ilman lomautuksia tai irtisanomisia. Tällä hetkellä residenssitoiminnan kulut ovat käytännössä ainoa mahdollinen säästökohde, vaikka olemme nimenomaan kokeneet em. toiminnan erittäin tärkeäksi ja oleelliseksi osaksi identiteettiämme.
Toiminta-avustuksemme on tällä hetkellä 120t vuodessa. Toimintamme tekee normaalia kalliimmaksi paitsi toimintamme aluekeskuksena, myös muutamat muut seikat, joita erittelemme alla:
1) Freelance-kentän puuttuminen.
Kajaanissa ei asu tai työskentele tällä hetkellä yhtään freelance-tanssijaa. Näin ollen teosten tekeminen ja kaikki muukin toiminta on meille väistämättä kallista. Käytännössä on kaksi vaihtoehtoa:
a) Taiteilijat tuodaan Helsingistä (tai muualta) ja majoitetaan produktion ajaksi täällä. Tämä on jatkuvuuden kannalta huono vaihtoehto, koska teosten viemisestä maakuntaan tulee kallista ja aikataulullisesti hyvin haastavaa.
tai
b) Palkataan tanssijat vähintään 75% työajalla ja kuukausipalkalla, jotta he voivat muuttaa paikkakunnalle. Tämä on toiminnan kannalta hyvä vaihtoehto, koska tanssijat voivat tehdä pitkäjänteistä työtä paikkakunnalla, käyttää työaikaa myös yleisötyöhön ja sitouttaa ihmisiä ryhmän toimintaan. Myös maakunnallinen toiminta mahdollistuu aivan uudella tasolla.
2) Sijainti väestököyhällä muuttotappioalueella.
Tämä näkyy meillä monella tapaa niin tilastoissa kuin budjeteissakin. Vaikka tavoitamme toiminnallamme vuosittain kunnioitettavan siivun (viime vuonna n. 6%) maakunnan väestöstä, on se numeerisesti melko pieni luku. Uudellamaalla samaan prosenttiin vaadittaisiin yli 100 000 katsojaa.
Kajaanin ympäryskunnat, jotka koemme aluekeskustehtävämme johdosta tärkeäksi osaksi toiminta-aluettamme, kärsivät muuttotappioista ja mahdollisuudet satsata kulttuuriin ovat rajalliset. Tänä vuonna keikkataksamme Keväin teoksesta omassa maakunnassamme on ollut 450 €. Joillekkin kunnille se on 1/3 vuoden kulttuuribudjetista. Mm. näistä syistä oman toiminnan tuotot ovat Kainuussa hyvin vaikea saada kansallisesti kunnioitettavalle tasolle.
3) Muiden toimijoiden puuttuminen.
Koska olemme maakuntamme ainoa nykytanssin ammattilaisyhteisö, emme voi valita, tuotammeko rakenteita vai sisältöä – meidän on tuotettava molempia. Emme siis voi toimia puhtaasti (osan aluekeskuksista tapaan) resurssien tarjoajana ja toisaalta jos keskittyisimme vain taiteelliseen sisällön tekemiseen, ei meillä olisi yleisöjä, esityspaikkoja tai -tekniikkaa eikä tuotantoa.
Siksi olemme strategiassamme päätyneetkin tavoittelemaan hybridiä tuotantoalustasta ja tanssiryhmästä, jossa pienellä ja tiiviillä ryhmällä voidaan yhtä aikaa tehdä molempia. Käytännössä moninaiset työtehtävät jakautuvat kaikille Companyssa: Tuottaminen, tiedottaminen, taiteellinen työ, yleisötyö ym. Tällainen, tällä alueella tarkoituksenmukainen rakenne voidaan saavuttaa laskelmiemme mukaan vielä verrattain hyvin maltillisella, n 350t € budjetilla.
4) Ylläpidämme residenssiä.
Residenssitoiminta on ollut pitkään tärkeä osa Roudan toimintaa. Sen tulokset eivät ole mitattavissa numeroilla eivätkä juuri näy tilastoissamme – päin vastoin se lisää kulujamme tuomatta juurikaan katsojia, saati tuloja. Silti sen tulokset on koettu tärkeiksi. Taiteilijat ovat kokeneet Kainuun korpieksotiikan inspiroivana ja toisaalta työrauhan rikkumattomana. Myös mahdollisuus käyttää näyttämöä ja jopa tekniikkaa harjoitteluun on poikkeuksellinen.
Routa Company toivoo, että tukitilanteemme korjautuu ensi vuonna ja pystymme kevään 2020 aikana uudelleen käynnistämään residenssitoiminnan.
Viisivuotissuunnitelmassamme olemme vastoin tämän hetken kehitystä visioineet tulevaisuudessa Roudan residenssiin liitettävän pienen rahallisen tuen, jolla taiteilijat voisivat kattaa esim. matka- ja asumiskulujaan.
ROUTA COMPANYSSA KÄYNNISTYY TANSSIKURSITOIMINTA
Routa Companyssa on vuoden alusta asti työskennelyt kaksi tanssijaa: Laura Koistinen ja Satu Rinnetmäki. Jo pitkään pyörineen eläkeläisten tanssityöpajojen rinnalle saadaan nyt kaikille ikäryhmille erimuotoisia taidetanssikursseja, joita nämä ammattitanssijat ja kokeneet opettajat ohjaavat. Kurssit sopivat kaikille, jotka haluavat nauttia tai tutustua tanssiin kiireettömässä ja sallivassa ilmapiirissä. Mottonamme on: ”Tanssiessa jokainen on tasa-arvoinen. Mitään ei ole pakko, ja kaikki voi olla mahdollista!”
ELÄKELÄISTEN TYÖPAJAT / Opettajana Laura Koistinen
Vuoden 2019 aikana Roudassa jatkuvat suositut eläkeläisten työpajat. Ohjaajana toimii tanssija Laura Koistinen. Hyvän mielen työpajassa liikutaan, tanssitaan, ja tutustutaan nykytanssiin. Tunnit sopivat sekä vasta-alkajille, että kokeneemmille liikkujille. Ohjattuja harjoituksia voi tehdä kuka hyvänsä omista lähtökohdistaan ja kiinnostuksistaan käsin – tunti sopii siis ihan kaikille! Tanssin lopuksi nautitaan yhdessä pullakahvit, jotka tarjoaa Routa Company.
Työpaja järjestetään aina Generaattorilla (Kauppakatu 36). Mukaan voi tulla vaikka kerran kokeilemaan, erillistä ilmoittautumista ei tarvita! Kertamaksu: 5 e / yksi tanssikerta + pullakahvit. (Kaiku -kortilla ilmainen osallistuminen + vapaaehtoinen kahviraha.)
Työpajat keväällä 2019:
TI 26.2. klo 10-12 TO 7.3. klo 15-17 KE 20.3. klo 15-17 TI 9.4. klo 15-17
KE 24.4. klo 15-17
TALVILOMAN TAIDETANSSIKURSSI 8-10 VUOTIAILLE / Opettajana Satu Rinnetmäki
Talvilomalla keskiviikkona 6.3. klo 13-15 järjestetään 8-10 vuotiaille taidetanssityöpaja Generaattorilla. Työpajassa tutkaillaan talvisia aiheita tanssien, piirtäen ja musisoiden. Tanssipaja toteutetaan sisä- ja ulkotiloissa (pakkasraja -15). Hinta 3€, maksu käteisellä ennen tuntia. Ilmoittautumiset 27.2. mennessä satu.routatanssi@gmail.com. Ensimmäiset 16 ilmoittautunutta mahtuu mukaan.
LASTEN TAIDETANSSITYÖPAJAT / Opettajana Satu Rinnetmäki
Viikolla 11, hiihtoloman jälkeen, alkaa lasten viikottaiset taidetanssitunnit. Tunnit pidetään tiistaisin Kajaanin pääkirjaston yläkerran aulatilassa 12.3.-23.4. (yht. 7 vkoa).
taidetanssia on tarjolla seuraaville ikäryhmille:
3-4 v. TI klo 16.45-17.25 (40 min)
5-6v. TI klo 17.30-18.15 (45 min)
7-8v. TI klo 18.20-19.20 (60 min)
Lasten taidetanssitunneilla hyödynnetään osallistujien rikasta mielikuvitusta luovan tanssin ja improvisaatioharjoitusten parissa. Tanssiharjoitteisiin otetaan vaikutteita myös kuvataiteesta, kirjallisuudesta ja musiikista. Viimeisellä tanssitunnilla vanhemmat pääsevät tanssimaan lastensa kanssa ja tutustumaan tunneilla tehtyihin harjoituksiin.
Kokonaishinta 20€, Roudan jäsenille 18€. Hinta sisältää kaikki 7 tanssikertaa, tunneille ei voi osallistua kertamaksulla.
Ilmoittautumiset viimeistään 28.2. mennessä satu.routatanssi@gmail.com
AIKUISTEN LUOVAN TANSSIN KURSSI / Opettajana Satu Rinnetmäki
Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna 27.- 28.4. järjestetään aikuisille luovan tanssin 2-päiväinen kurssi Generaattorilla: lauantaina 27.4. klo 11-15 (sis. 30 min tauko) ja sunnuntaina 28.4. klo 9.30-13 (sis. 15 min tauko).
Kurssilla leikitellään ajatuksella, jonka mukaan kaikkea maailmassa tapahtuvaa liikettä voisi katsoa tanssina. Tähän ajatukseen lähdetään liikkeelle oman kehon sisältä kumpuavasta liikehdinnästä, herkistytään kehon kuuntelulle ja nyt-hetkelle sallien ja hyväksyen kaiken sieltä kumpuavan. Loppupuolella kurssia avaamme aistimme ulos päin ja ihmettelemme ja todistamme kaikkea näkemäämme ja tuntemaamme liikettä ja annamme näiden vaikuttaa omaamme.
Kurssin hinta on 20€, Roudan jäsenille 18€.
Ilmoittautumiset viimeistään 12.4. mennessä satu.routatanssi@gmail.com
NUORTEN TYÖPAJAT / Opettajana Laura Koistinen
Vuoden 2019 aikana Routa Company organisoi ja räätälöi erilaisia yhteistöitä kajaanilaisten yläasteluokkien kanssa. Vuoden 2018 aikana startannut kummiluokkaprojekti saa jatkoa, ja keväällä Roudan tanssija Laura Koistinen vierailee lisäksi 7.-, 8.-, ja 9.- luokkien luona pitämässä tanssitaidetyöpajoja niin tavallisille kuin erityisluokille. Työpajoissa opetellaan katsomaan, tulkitsemaan ja sanallistamaan tanssitaidetta sekä nauttimaan ja hyötymään sen tekemisestä. Tunneilla liikutaan, katsotaan liikettä, kuunnellaan musiikkia, piirretään, kirjoitetaan, unelmoidaan… sekä keskustellaan turvassa, ohjatusti ja mukavassa ilmapiirissä. Ohjaajan ote on rento ja hyväksyvä. Työpajan toteutuksessa ja opetuksessa korostuvat tasa-arvoisuus, yhteisöllisyys, henkilökohtainen luovuus ja oppilaan omien lähtökohtien huomioon ottaminen. Työpajat ovat saaneet inspiraatiota paljon kiitellystä ja hyvää palautetta opettajilta saaneesta Taidetestaajat -projektista, jossa Laura vieraili ystävyys -teeman ja Harmonia -teoksensa kanssa kaikissa 8. -luokissa Kajaanin alueella.
Vuoden 2019 aikana Roudassa jatkuvat suositut eläkeläisten työpajat. Ohjaajana toimii tanssija Laura Koistinen. Hyvän mielen työpajassa liikutaan, tanssitaan, ja tutustutaan nykytanssiin. Tunnit sopivat sekä vasta-alkajille, että kokeneemmille liikkujille. Ohjattuja harjoituksia voi tehdä kuka hyvänsä omista lähtökohdistaan ja kiinnostuksistaan käsin – tunti sopii siis ihan kaikille! Tanssin lopuksi nautitaan yhdessä pullakahvit, jotka tarjoaa Routa.
Työpaja järjestetään aina Generaattorilla (Kauppakatu 36). Mukaan voi tulla vaikka kerran kokeilemaan! Kertamaksu: 5 e / hlö / yksi tanssikerta + pullakahvit. (Kaiku -kortilla ilmainen osallistuminen + vapaaehtoinen kahviraha.)
Työpajat keväällä 2019:
TI 26.2. klo 10-12
TO 7.3. klo 15-17
KE 20.3. klo 15-17
TI 9.4. klo 15-17
KE 24.4. klo 15-17
MA 20.5. klo 15-17
MA 27.5. klo 15-17
MA 3.6. klo 15-17
MA 10.6. klo 15-17