Syksyllä 2021 Joensuulainen Sirkus Supiainen aloittaa Routa Companyn jalanjäljissä omaehdotteisen mallin työaikakokeilun. Sirkus Supiainen palkkaa 1-3 sirkustaiteilijaa määräaikaiseen työsuhteeseen valmistamaan uutta teosta Rauli Katajavuoren kanssa.
Työsuhteeseen palkattu sirkustaiteilija saa käyttää neljäsosan työajastaan oman taiteellisen työnsä äärellä, ainoana tähtäimenään oman ammattitaitonsa ylläpito ja kehittäminen: ”Pitkään olin pohtinut että pitäisi tarjota työpaikkaa jossa tekijällä olisi aikaa oman osaamisen ylläpitoon, omaan taiteelliseen työhön, ja että myös näin työnteko pysyisi mielekkäänä ja kokonaisuudessa tämä voi parantaa myös taiteellisen työn laatua”, Sirkus Supiaisen toiminnanjohtaja Rauli Katajavuori kertoo.
Tässä kokeilussa myös Supiaisen sirkuskoulun opettajat otetaan saman työaikakokeilun piiriin ja näin opettajien työaikaan sisällytetään aikaa omaan ammattitaidon sekä sirkustaitojen ylläpitoon ja kehittämiseen. Omaehdotteisen työn osuudessa Sirkus Supiainen tarjoaa taiteilijalle työskentelytilojen lisäksi tukea, yhteistä ideointia ja ajatustenvaihtoa, mutta ei odota työskentelyperiodin päätteeksi minkäänlaista valmista taiteellista ulostuloa tai tuotetta. Sirkus Supiainen näkee, että työntekijän omista tarpeista kumpuava osaamisen kehittäminen palvelee niin heitä kuin sirkustaiteen kenttää laajemminkin.
Routa Company iloitsee omaehdotteisen työaikamallin leviämisestä. Toivotamme Sirkus Supiaisen tervetulleeksi muuttamaan freelance-kentän palkkausta, ja odotamme innolla yhteisiä keskusteluja mallin kehittämiseksi.
Sirkus Supiainen
