The Artist is Resident on valloittavan läsnäolon, autenttisen liikkeen ja elävän musiikin siivittämä teos, joka nähdään Kajaanin taidemuseossa Linnanvirta-kaupunkifestivaalin aikaan 21.-22.8. Esitys on hollantilaisen Movementalistin tuotanto.
The Artist is Resident on audiovisuaalinen elämys, jossa tanssitaiteilija Dayna Martinez Morales tanssii silmät suljettuina hetkessä syntyvään liikkeeseen uppoutuen. Esitys tapahtuu 3×3 metrin kokoisessa avoimessa kuutiossa, jonka kahdelle pinnalle heijastetaan taiteilija Pablo Alanesin kuvia ja videoita. Esityksen kesto on noin kaksi tuntia, mutta yleisö voi liikkua sen aikana vapaasti.
Teoksellaan Dayna Martinez Morales haluaa keskustella nykyaikaisesta elämäntavastamme, jossa nopeus ja kilpailukyky näyttää hallitsevan ja ohjaavan ajatuksiamme. ”Jos me ihmisinä voisimme hankkiutua eroon näköaistimme luomista kuvista, voisimmeko todella kohdata toisemme?”
”Etsimässäni liikkeessä ei ole kyse tietystä muodosta eikä teknisestä taidosta, vaan autenttisuudesta, jossa kehon liikkeen tarkoitus on kirkas. Koen tanssin universaalina kielenä, joka voi ylittää kulttuurit ja tyylit. Minulle lähimpänä tanssin ydintä on muodonmuutoksen rituaali. Uskon, että liikkeen kautta voi kommunikoida kaikesta, mikä liikuttaa.
Elämä, ihmiset ja heidän heijastuksensa inspiroivat minua. Työni on jatkuvaa etsimistä. Päätin kehittää luomistyötäni, koska en löytänyt koreografia, joka kertoisi tarinani. Otin luomisen omiin käsiini ja matkan varrella tapasin kumppanini. Yhteistyö avasi erilaisia mahdollisuuksia kehittää uusi koreografinen lähestymistapa ja kieli, jonka toivon voivan jatkaa kasvuaan.
Esiintyessäni pyrin aitouteen, joka ilmaisee kaikkea, mitä olen elänyt. Etsin tasapainoa rakenteen ja vapauden välillä. Tanssin kautta ymmärrän maailmaa ympärilläni eri tavalla. Uskon, että kommunikoimalla liikkeen kautta voimme nähdä ja tunnistaa samankaltaisuutemme ja arvostaa erojamme. Kunnianhimoinen unelmani on löytää yhteys, jonka kautta voimme löytää uusia tapoja lähestyä ja hyväksyä toisemme.”
The Artist is Resident sisältää myös esityksen maailmaan pohjautuvan työpajan. Työpaja järjestetään Generaattorilla lauantaina 21.8. ja sunnuntaina 22.8. Lue lisää työpajasta täältä.

Dance in its essence is human and should be discovered by everyone.
Dance in its essence is an expression of freedom and should be available for everyone. Dance in its essence is a ritual that celebrates life by allowing any kind of agreement or disagree ment to exist.
Dance in its essence is breath and inner rhythm.
Dance in its essence is your body singing its own voice.
Dance in its essence is inclusive by all means – Dance should not judge – never be judged, Dance should not exclude – never be exclusive
The Artist is Resident
Koreografia ja tanssi Dayna Martinez Morales
Ohjaus Vincent Verburg
Visualisointi Pablo Alanes
Muusikko Roberto Callisaya
Kuva Marlies Steeman
Tuotanto Movementalist ja Routa Company
The Artist is Resident Kajaanin taidemuseossa lauantaina 21.8. ja sunnuntaina 22.8. klo 13-14.45
Esitykseen on vapaa pääsy, ja sen äärellä voi viettää omavalintaisen ajan.
Dayna Moralesin ja Vincent Verburgin ohjaama työpaja Generaattorilla 21.8. ja 22.8. klo 9-10.30