Ekologinen punktanssimusikaali
Punk-asenteella tehty The Earth Song käsittelee ihmisen ympäristösuhdetta. Koreografi Sari Palmgrenin ryhmäteos on syntynyt dokumentaarisista lähtökohdista yhteistyössä ympäristö- ja kestävän kehityksen asiantuntijoiden kanssa, mutta pureutuu aiheeseen yksilön näkökulmasta. Miten arjen valintamme syntyvät? Miten voimme niitä muuttaa?
The Earth Song on karnevalistinen teos kulutusyhteiskunnan, ihmisen käyttäytymisen ja ympäristönmuutoksen yhtymäkohdista. Esitys rakentuu lauluista, joita varten on haastateltu asiantuntijoita ja tutkijoita mm. Suomen Ympäristökeskuksesta ja Aalto-yliopistosta. Polttavaa teemaa on tarkasteltu myös Palmgrenin ohjaamissa yleisötyöryhmissä ja teoksen laulut ovat saaneet lopullisen muotonsa monitaiteisen työryhmän tiiviissä yhteistyössä. Esityksessä kuullaan mm. tanssija-esiintyjien, Tuovi Rantanen, Jukka Peltola, Jukka Tarvainen ja Lotta Suomi, omat ympäristötunnustukset.
Esitys kommentoi kulutusyhteiskuntaa sen omista lähtökohdista, pop- ja massakulttuurin keinoin. Absurdiakin huumoria viljelevä teos sisältää musiikkityylejä laidasta laitaan. Vastapainona on nykytanssin liikeajattelu ja improvisaatio, jotka tuovat esiin ihmisen paljaana liikkeessä. Esityksen toteutuksessa on pyritty huomioimaan ympäristö ja kestävän kehityksen periaatteet. Esimerkiksi Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelema puvustus tehtiin kierrätysmateriaaleja hyödyntäen sosiaali- ja terveysministeriön Uusix-verstaassa.
Traileri, ole hyvä!