Routa Company etsii kolmea tai neljää tanssijaa Jouni Järvenpään uuteen tanssiteokseen Spoon River antologia ja omaehdotteiseen työhön Routa Companyssa, Kajaanissa.
Työ sisältää lisäksi joitain Routa Companyn toimintaan liittyviä muita tehtäviä. Määräaikaisen työsuhteen kesto on 1.2. – 31.5.2022. Työ on täysipäiväistä ja palkka on 2420 € / kk. Routa Company tarjoaa mahdollisuuden majoittua työsuhteen ajan Roudan residenssiasunnossa Kajaanin keskustassa.
Spoon River antologia pohjautuu Edgar Lee Mastersin samannimiseen kirjaan. Abstrakti esitys on suunnattu aikuisille ja aikuisenmielisille. Esitys harjoitellaan helmi-maaliskuun aikana ja se saa ensi-iltansa huhtikuun alussa. Sitä esitetään työsuhteen loppuun saakka, niin Kajaanissa Generaattorilla kuin kiertävänä esityksenä Kainuun alueella.Teoksen muu taiteellinen työryhmä koostuu haettavien tanssijoiden lisäksi koreografista, puvustajasta ja valosuunnittelijasta.
Teosharjoitukset, esitykset ja muu Routa Companyn toimintaan liittyvä työ vievät noin 3/4 tanssijoiden työajasta. Minimissään 1/4 työajasta on tanssijan omaa työtä, Routa Companyn omaehdotteisen palkkausmallin mukaisesti.
Oman työn sisältökokonaisuus riippuu tanssijan omista kiinnostuksen kohteista ja ideoista. Tämän työn osuuden tarkoitus on antaa tanssijalle mahdollisuus kehittää omaa taiteilijuuttaan ja taideajatteluaan palkatussa työsuhteessa. Työn sisältö suunnitellaan yhdessä Routa Companyn henkilökunnan kanssa. Tanssijan ehdotus ja hänen taiteelliset tarpeensa toimivat omaehdotteisen työn sisällön muodostamisen tärkeimpänä perusteena. Omaehdotteisen työn pääasiallinen suorituspaikka on Kajaani.
Esikarsinta suoritetaan hakemusten perusteella ja lopulliset valinnat tehdään koetanssin jälkeen. Koetanssi järjestetään Generaattorilla Kajaanissa pe 6.8.2021 klo 9-18. Koetanssi sisältää tanssiharjoitteita, keskustelua ja henkilökohtaisen haastattelun.
Lähetä yhden sivun mittainen hakemuksesi PDF-muodossa osoitteeseen jouni[ät]routacompany.fi, aiheella “työhakemus [oma nimesi]”. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään 30.5.2021. Hakemuksen tulee sisältää:
1) nimi ja yhteystiedot
2) yksi linkki max. 5 min. mittaiseen videoon, jossa näkyy tanssiasi. Tanssin aiheena on ote Spoon River antologiasta: “…ja elämäni päättyi särkyneeseen nauruun / ja tuhansiin muistoihin / ilman vähäisintäkään katumusta.” (Edgar Lee Masters, suom. Arvo Turtiainen)
3) kerro vapaasti, kuinka haluat toteuttaa työn omaehdotteista osaa Kajaanissa.
Hakemuksen lisäksi liitä mukaan CV:si.
Tiedustelut:
Jouni Järvenpää, taiteellinen johtaja ja koreografi
jouni[ät]routacompany.fi / puh. 0456754890
Miia Kauppinen, tuottaja
miia[ät]routacompany.fi / puh. 0440556977
