Ajankohtaista

Routa Company toteuttaa koreografian Seminaarin Taidekampuksen kesäteatteriproduktioon Tulitikkuja lainaamassa. Koreografina toimii Anna Stenberg. Esityksen ensi-ilta on 19.6.2025 Kajaanissa Seminaarin Taidekampuksen puutarhassa.

TYÖRYHMÄ

Ohjaaja: Elias Keränen
Kapellimestari: Juho Hannikainen
Tuotanto: Seminaarin Taidekampus, Kulttuuriosuuskunta G-voima, Vaara-kollektiivi, Routa Company, KAO Pop jazz konservatorio

Liput ja lisätietoja: www.taidekampus.fi

ESITYS

Seminaarin Taidekampuksen ensimmäisenä kesäteatteriesityksenä nähdään Maiju Lassilan ajaton
klassikkokomedia Tulitikkuja lainaamassa. Farssimaisen satiirin sovittaa ja ohjaa Kainuuseen Elias Keränen.

Tulitikkuja lainaamassa kertoo nuoresta isännästä, Ihalaisesta, joka saa puolisoltaan tehtäväkseen hakea naapurista lainaan tulitikkuja. Tulitikunhakureissulla Ihalainen törmää Vataseen, hyväänystäväänsä ja koko kaupungin syntipukkiin, joka pyytää häntä puhemieheksikosioretkelle.
Niin kuin arvata saattaa, alkaa pitkä ja toiminnantäyteinen harharetki, jossa koomisettilanteet ja hahmot seuraavat toinen toistaan. Kaksikon päästessä täyteen vauhtiin kohdataanlopulta useampikin kosinta ja putkareissu, sekä vauhko porsas, josta tulee joukon kolmas jäsen. 

Seminaarin Taidekampuksen kesäteatteriversiossa näytelmän tapahtumat on sovitettu Kajaaniin. Näytelmää rytmittää groovaava livebändi ja lavalla tapahtumat eskaloituvat tanssin ja laulun myötä ajoittain täydeksi kaaokseksi! 

Artikkelin on kirjoittanut Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja Veera Lamberg

Tanssitaiteen rakenteiden kehityksen hankaluudesta ja muita ajatuksia aluekeskusverkoston historiasta taiteilijoiden näkemänä

Näinä taiteen (ja sitä kautta arvostuksen?) kannalta vaikeina aikoina on välillä tärkeää nähdä ympärillään hyvää. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan aluekeskusverkoston historiasta, ajattelin voimautuvani. Onhan verkosto ainutlaatuinen rakenne, jolla on ollut kiistattomia vaikutuksia tanssitaiteen saavutettavuuteen ympäri Suomen. Ajattelin kerrankin voivani listata ”saavutuksia” ja todentaa tanssitaiteen voittokulkua. Haastateltuani taiteilijoita jokaisen aluekeskuksen alueelta on kuitenkin todettava, että historialla on aina monta puolta. Kroonisesti aliresurssoidulla kentällä on haastavaa nähdä suurempaa alan kehitystä, kun perusasiat ovat edelleen ratkaisematta. Tanssitaiteilijoiden toimeentulo on edelleen liian niukka, työsuhteet liian lyhyitä, kunnollista kiertuesysteemiä ei ole, työtiloja ja tuotantotukea on liian vähän ja niin edelleen. Koen, että taloudellisissa paineissa myös aluekeskusten täysi potentiaali on jäänyt saavuttamatta. Siitä huolimatta se ei tarkoita, etteivätkö aluekeskukset olisi tärkeä osa alan kehitystä ja äärimmäisen merkityksellisiä tukiverkkoja taiteilijoille.

Ja itse asiassa historia sisältää aika monia sankaritarinoita! Keskusten perustamisesta kysyessäni tuli selväksi, että vaikka aika oli oikea ja poliittinen ilmapiiri selvästi otollinen, keskusten perustaminen vaati aina jonkun omistautuneen ”puuhaihmisen” tai joukon ihmisiä, jotka jaksoivat neuvotella ja viedä asiaa konkreettisesti eteenpäin.

Neuvotteluja ja yhteistyön tekemistä

”Kyllä mua jännitti kauheasti, kun olin menossa virkamiesten audienssiin. Onneksi esimerkiksi Kajaanin kaupunginjohtaja oli erittäin kulttuurimyönteinen. Hän totesi, että jos tallainen raha olisi kaupungille tulossa, niin tottakai ollaan mukana. Piti saada kuitenkin painavampi hakemus ja niinpä saatiin JoJo ja Rimpparemmi mukaan, Pyhäsalmi tuli sitten myöhemmin. Kulttuuriministeriö edellytti, että aluekeskuksen alueella piti jo olla korkeatasoista alan osaamista ja toimintaa. Meillä oli Roudassa myös innostus ja kiinnostus yhteisötaiteeseen jo valmiiksi. Sekin oli ministeriön toivelistalla, että pitää olla soveltava puoli mukana”, muistelee Kirsi Törmi, joka oli mukana perustamassa Pohjoista tanssin aluekeskusta.

”Muistan, että tarvittiin aikamoista diplomatiaa siinä alkuvaiheessa, että saatiin kaikki tanssin tahot yhden ja saman hakemuksen taakse”, toteaa Satu Tuittila, joka oli perustamassa Läntistä tanssin aluekeskusta. 

”En muista yhtään mitään siitä hakemuksesta, mutta muistan, että oli hankalaa löytää kaikkia osapuolia tasapuolisesti hyödyttäviä asioita. Mukana oli niin monenlaisia toimijoita. Mutta se työllistymisen mahdollistuminen oli tietysti yksi, jota me kaikki haluttiin. Ja sitten toivoimme tanssin pääsevän paremmin näkyviin ja saavutettavaksi. Mä oon esimerkiksi käynyt esiintymässä vaikka missä pikku tapahtumissa ja kylillä ja kouluilla, että kyllä se aluekeskus siihen vaikutti, että teoksia pääsi sitten esittämään paljon laajemmin”, kertoo Johanna Tuukkanen Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen perustamisesta. ”Savon Sanomat taisi julkaista meistä muuten kuvankin, kun pudotimme aluekeskushakemuksen juhlallisesti postilaatikkoon!”

Helena Ratinen avaa Keski-Suomen tanssin keskuksen syntyhistoriaa näin: ”Pirkanmaa haki tanssin aluekeskusten verkoston jäsenyyttä, mutta sitä ei olisi hyväksytty yksin, joten Anniina Kumpuniemi otti yhteyttä ja ehdotti, että Keski-Suomi lähtisi mukaan Pirkanmaan osana. Me halusimme totta kai mukaan näin hienoon valtakunnalliseen verkostoon. Koska mekin olisimme olleet liian pieni, meillä oli yhteinen intressi ja motiivi liitolle. Toimimme aluksi Pirkanmaan autonomisena osana, mutta taisi olla seuraavalla hakukierroksella, kun saimme itsenäisyyden.”

On hankalaa jäljittää aluekeskusverkoston ensimmäistä ideaa, mutta ajatus siitä sisältyy muun muassa Askel tulevaisuuteen – tanssin vapaan kentän kehittämishankkeen loppuraporttiin, joka julkaistiin vuonna 2003. Raportin yksi keskeinen ehdotus oli aluekeskusten perustaminen, joiden toimintamallejakin raportti hahmotteli esikuvinaan vastaavanlaiset keskukset muualla Euroopassa. 2000-luvun alussa elettiin laman jälkeistä nousukautta ja kulttuuriministerinä toimi keskustalainen Tanja Karpela. Hallituksella oli kovat työllisyystavoitteet, ja alueellisuus on perinteisesti aina vedonnut keskustalaisiin. Vuonna 2004, jolloin ensimmäiset aluekeskukset perustettiin, sattui siis olemaan poliittisesti sopiva ilmasto valtakunnalliselle uudelle avaukselle.

”Kyllä se oli onnenpotku, kun aluekeskus perustettiin”

Pirjo Viitanen, joka oli perustamassa Pohjanmaan tanssin aluekeskusta kiteyttää toiveiden tynnyrin näin: ”Ainahan sitä toivoo kaikkea, että saataisiin tanssin tekijöitä alueelle, työpaikkoja ympäri Suomen, tanssi tavoittaisi suomalaisia paremmin, kaikki näkisivät ja kokisivat tanssia. Kyllä aluekeskus on mahdollistanut kurssituksia ja tapahtumia ja sen myötä enemmän tanssin ammattilaisia onkin asettunut alueelle. Aluekeskus on kiitettävästi pystynyt toimimaan niukkoihin olosuhteisiin nähden. Onhan se nyt hirveän tärkeää, että ympäri Suomea on tekijöitä! Minuakin aikoinaan ärsytti niin pirusti, että tanssia on vain Helsingissä! Ajattelin, että eihän se näin voi olla ja siksi muutimme äitini synnyinseudulle Kokkolaan.”  

”Ajattelen aluekeskusta erittäin lämpimästi. Se on ollut taustatuki ja henkinen tuki. Kyllä se oli onnenpotku, kun aluekeskus perustettiin! Se tarjosi kaikkea mahdollista, mitä yksittäinen freelance-taiteilija voi saada alan ammattilaisilta. Se vaikutti myös henkilökohtaiseen talouteen, kun sain aluekeskuksen hinnoittelemaan työtäni. Olen tomppeli puhumaan raha-asioista, mutta heillä aluekeskuksessa oli se tieto-taito. Muistan aina yhden tilanteen, just näistä palkka-asioista. Nokia oli huippuvuosissaan ja rahaa oli. Minulle soitettiin, että tulisitko pitämään virkistyspäivän. Kun olin kertonut palkkatoiveeni, vastapuolelle tuli pitkä hiljaisuus. Lankapuhelin putosi kädestäni ja ajattelin, että nyt mä mokasin tän homman, pyysin aivan liian paljon. Kunnes luurin toiselta puolelta kuului: ”Voisit sä nyt vähän enemmän pyytää.” Aluekeskuksen jälkeen ei tämmöistä tapahtunut. Kyllä mä ajattelen, että ammattilaisuus vahvistui ja ajattelu vahvistui”, kertoo Marjo Hämäläinen aluekeskuksen vaikutuksesta Pirkanmaan alueeseen ja hänen uralleen.

”Tanssitaiteilijoiden laajentuvat työnkuvat ovat varmasti yksi asia, johon aluekeskukset ovat vahvasti olleet vaikuttamassa. Ensin tehtiin hankerahalla yhteisötanssia, mutta pikkuhiljaa se on vakiintunut ja tanssitaiteilijoita voi nähdä työskentelemässä niin sairaaloissa, mielenterveyspalveluissa kuin vaikka maahanmuuttajien yhteisöissä. Ilman aluekeskuksia tämä tuskin olisi niin systemaattista ja koko ajan laajenevaa. Haluan myös nostaa yhdeksi tärkeäksi asiaksi yksinkertaisesti harjoitustilan tarjoamisen, eli aluekeskuksen tuen ihan arkiseen työhön. Ja sillä on todella suuri vaikutus, että on henkinen tuki, että on olemassa sellainen taho, joka on kiinnostunut siitä, mitä teet”, toteaa Satu Tuittila.

”Eihän meillä freelancereilla ollut mitään, ei mitään! Tehtiin yksin kaikki! Ei ollut tiloja, ei mitään. Että siinä mielessä aluekeskus on tuonut paljon, vaikka eihän se ole pystynyt sellaista vetovoimaa synnyttämään, että alueelle muuttaisi tanssitaiteilijoita aluekeskuksen luomien mahdollisuuksien perässä. Moniäänisyys on kuitenkin lisääntynyt ja erilaiset tanssin praktiikat ovat päässeet paremmin esiin. Aluekeskukset ovat vahvistaneet tuotanto-osaamista ja luoneet pysyviä työpaikkoja tuotantopuolelle, ei niinkään tanssitaiteilijoille. Ja niinhän se menee monesti, koska organisaatiot tarvitsevat ihmisiä toimiakseen”, miettii Johanna Tuukkanen.

”Ilman aluekeskusta en tiedä, miten monta kertaa Routa olisi lakkautettu. Niinhän se on, että raha tulee rahan luo ja aluekeskusstatuksen turvin on ollut helpompi saada myös muita hankerahoja, se ikään kuin lujitti ammatillista profiilia. Kiertäminen Kainuun alueella mahdollistui aluekeskuksen avulla ja esitykset tavoittivat laajempia yleisöjä”, luettelee Kirsi Törmi aluekeskuksen vaikutusta Routa Companyn toimintaan. 

”Aluekeskuksen laaja tehtävä oli omiaan tuomaan tanssin ammattilaiset yhteen”, toteaa Helena Ratinen Keski-Suomen tanssin keskuksesta. ”Se on luonut yhteistyöverkostoja Keski-Suomen alueelle ja valtakunnallisesti. Aluekeskukset ovat muotoutuneet omien alueittensa tarpeisiin ja ne toimivat merkittävinä tanssiosaamisen keskittyminä. Niissä toteutetaan innovatiivisesti niille annettua tehtävää: tanssin saatavuuden ja saavutettavuuden kehittämistä sekä taiteilijoiden työllistämistä osaavien ihmisten periksiantamattomalla tarmolla.”

Millä mitata mittaamatonta?

Kaikki haastateltavat tuovat suoraan tai rivien välistä esiin sen, kuinka aluekeskusten tuki arkiseen työhön on ollut tekijöille henkisesti merkittävää. Lisäksi pienilläkin resursseilla on usein taiteilijoille todella suuri arvo. Pelkästään työtilan saaminen tai apu palkkaneuvotteluissa on kokoaan suurempi kädenojennus työn mahdollistumiseen. Tämä on linjassa aluekeskusverkoston viime vuonna valmistuneen raportin Turvaa ja pysyvyyttä sirpaletyön tekijöille – tanssitaiteilijoiden kokemuksia tanssin aluekeskustoiminnan vaikuttavuudesta alan työllisyyteen ja työoloihin sanoman kanssa. Vaikka aluekeskukset eivät ole pystyneet ratkaisemaan suuria alamme ongelmia, ne ovat vahvistaneet ja monipuolistaneet kenttäämme huomattavasti. Mutta kuinka sitä mitataan? 

Mieleeni tulee taannoinen perustulokokeilu, jonka tulokseksi ei saatu rahallisia säästöjä, mutta ihmisten koettu onnellisuus parani. Tekikö rahallisten tulosten vähyys kokeilusta epäonnistuneen? Taiteen äärellä moni asia tuntuu vaikeasti mitattavalta. Ajattelen, ettei aluekeskusten vaikutuksiakaan voi mitata pelkästään rahassa tai työllistyneissä taiteilijoissa. Kahdessakymmenessä vuodessa on tapahtunut niin monta kohtaamista, jotka ovat vaikuttaneet yksittäiseen taiteilijaan tai yleisön jäseneen unohtumattomasti.

Ehkä kuitenkin lopulta voimaannuin. On hienoa ymmärtää konkreettisesti, että tanssin aluekeskusverkostokin on asiaansa uskovien ihmisten aikaansaama, ei se noussut tyhjästä. Tarvitsemme parempaa poliittista ilmastoa, mutta yhtä kaikki, vaikuttaminen ja asioiden muuttaminen on mahdollista. Yhteistyöllä voimme toivottavasti rakentaa parempaa tulevaisuutta jatkossakin.

Veera Lamberg

Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja

Tanssitaiteilija

Haastateltavat:

Itä-Suomen tanssin aluekeskus: Johanna Tuukkanen

Keski-Suomen tanssin keskus: Helena Ratinen

Läntinen tanssin aluekeskus: Satu Tuittila

Pohjanmaan tanssin aluekeskus: Pirjo Viitanen

Pohjoinen tanssin aluekeskus: Kirsi Törmi

Pirkanmaan tanssin keskus: Marjo Hämäläinen

Lisäksi konsultoitu Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Sanna Rekolaa, joka oli kirjoittamassa Askel tulevaisuuteen -raporttia, sekä Anniina Kumpuniemeä, joka oli perustamassa Pirkanmaan tanssin keskusta.