Tanssin lukupiiri tuo yhteen tanssin ja tarinat. Routa Company ja Kajaanin kaupunginkirjasto järjestävät tiistaina 10.1. klo 18 Kajaanin pääkirjastolla tilaisuuden, jossa yleisö pääsee tutustumaan Routa Companyn uuteen tanssiteokseen Kuu tuntee minut ja keskustelemaan teoksen teemoista ja kirjallisista inspiraation lähteistä.
Kuu tuntee minut – tanssiteos on matka sisäisen äänen ja liikkeen äärelle. Kaksi tanssijaa kertoo tarinan ystävyydestä ja yksinäisyydestä, niistä hetkistä, kun yhteys katkeaa. Kuinka löytää reitti takaisin toisen luokse? Kuu tuntee minut teoksen kirjallisena inspiraationa ovat toimineet Maggie Nelsonin kirja Sinelmiä ja Selja Ahavan teos Ennen kuin mieheni katoaa. Esitys sisältää puhetta, mutta suoria otteita kirjojen teksteistä ei kuulla. Kirjan ja tanssiteoksen välissä on kokonaisen taiteenlajin mittainen välimatka. Kuinka teksti muuttuu tanssiksi?
Tanssin lukupiirin aluksi Routa Companyn tanssijat Satu Rinnetmäki ja Heli-Maria Latola esittävät otteen Kuu tuntee minut tanssiteoksesta pääkirjaston aulassa. Tanssin jälkeen tilaisuus jatkuu työryhmän ja yleisön keskustelulla. Keskustelun pääaiheina on ihmisten välinen yhteys ja ihmissuhteiden haasteet. Nelsonin ja Ahavan kirjoja on käytetty tanssiteoksen harjoitusvaiheessa keskustelujen pohjana ja ajatusten herättäjinä. Teoksen koreografi ja ohjaaja Kira Riikonen toimii lukupiirin keskustelun vetäjänä.
Muutos, sen väistämättömyys, suhteemme ja suhtautumisemme itsessä ja läheisimmissä tapahtuviin muutoksiin ovat keskustelun pääteemoja. Miten kohtaamme muutokset läheisimmissämme? Onko yhteys toiseen mahdollinen muutoksista huolimatta? Työryhmä jakaa ja pohtii näitä teoksen keskeisiä aiheita lukupiirissä yhdessä yleisön kanssa.
Tervetuloa näkemään, kuulemaan ja keskustelemaan!
Tanssin lukupiiri Kajaanin pääkirjastossa tiistaina 10.1. klo 18.00
Osallistuakseen ei tarvitse olla lukenut teokseen liittyviä kirjoja.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy
Kuu tuntee minut esityksen ensi-ilta on 20.1. Kajaanin Generaattorilla ja esitykset jatkuvat 26.2. saakka.